Logo [Lounakirjastot]
kassit.jpg
 
 
 
 
  • In English
  • Suomeksi
 

Kirjasto vinkkaa

 

mustarakkaus.jpg

Nimi: Musta rakkaus
Tekijä: Linna, Väinö
Julkaisuvuosi: 1948
Kategoria: Aikuisten kirjat

 
 

MUSTA RAKKAUS – kansalliskirjailijan unohdettu romaani

Oli muuan toukokuun loppupuolen lauantai. Kello läheni kahta, ja päivä oli jo saanut itseensä heikon iltapuolen tunnun, joka ilmeni monina pikku vivahteina kaupungin elämässä” alkaa Väinö Linnan 1948 ilmestynyt toinen romaani Musta rakkaus.

Kun luin ensimmäisen kerran teoksen, olin opiskelemassa Tampereen yliopistossa kirjallisuutta. Siinä vaiheessa olin jo lukenut Tuntemattoman sotilaan (1950) sekä Täällä Pohjantähden alla –trilogian (1959, 1960 ja 1962). Olin haastatellut kirjailijaa hänen kotonaan lukion esitelmääni varten, nähnyt Tampereen Työväen Teatterin Pohjantähti-dramatisointeja sekä Pyynikin kesäteatterin Tuntematon sotilas -näytelmän. Kotikaupunkini kirjailija ja hänen suuret teoksensa olivat minulle tuttuja ja läheisiä.

Musta rakkaus oli saanut odottaa kirjalistallani mestarin tuntemattomana ja vähemmän arvostettuna nuoruudentyönä. Sitä suurempi oli lukuelämys, kun otin teoksen käteeni. Musta rakkaus on kertomus onnettomasta rakkaudesta kahden nuoren välillä, Amurin työläisasunnossa kasvaneen Marjatan ja insinööriksi opiskelevan Paulin. Suhteen rikkoo Paulin mielen järkkyminen ja sairaalloinen mustasukkaisuus. Kysyin jo 60-luvulla, olisiko parin yhteisellä elämällä ollut mitään mahdollisuuksia, vaikka Paulin tietoon ei olisi tullutkaan Marjatan joutuminen raiskauksen uhriksi ennen suhteen alkua. Teoksen synkät vaiheet ja Paulin ymmärtämätön väkivaltaisuus veivät nuoren lukijan ajatukset Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen.

Tamperelaistytölle teoksen maailma oli tuttuun miljööseen sijoitettu ja helposti lähestyttävä. Tunsin Amurin työläiskorttelien yhteiskunnallisen järjestyksen, jossa työläiset jakaantuvat kunnon työväkeen sekä niihin, joiden asiat ovat rempallaan. Osasin kävellä Marjatan kotoa Puuvillatehtaankatua pitkin, nousta nuorten mukana Pyynikin harjulle ja Näsilinnan kalliolle. Teoksen prologissa esiintyvä VPK:n tanssipaikka oli yksi omista tanssipaikoistani, ja Marjatan raiskanneet Unton oloiset tyypit tuttuja tanssipaikkojen liepeiltä. Tunnistin myös sen ihailun, jota Marjatan yksinhuoltajaisä tunsi insinööriksi opiskelevaa vävykokelasta kohtaan. Pidin ja pidän edelleen teosta Linnan tamperelaisromaanina.

Luin romaanin ”tavallisena” synkkänä rakkausromaanina, mutta vertasin sitä myös Tuntemattomaan ja Pohjantähteen. Suuret yhteiskunnalliset linjanvedot puuttuvat, mutta silti mestarin vahvuudet ovat jo hahmollaan, etenkin loistavat dialogit. Niissä käytetään Tampereen murretta niin luontevasti, että ensilukemalta en edes huomannut puhekielen käyttöä. Vasta Tuntematon sotilas räjäytti tällä rintamalla kirjallisessa maailmassa keskustelun ja paheksunnan. Linnan moitittiin murteiden osaamattomuudesta ja virheitä korjaamaan pyydettiin murretutkijoita.

Tein Mustasta rakkaudesta yliopistolla seminaarityön. Linna itse poisti 1957 kolmannesta painoksesta 30-sivuisen prologin sekä lyhyemmän epilogin. Vertasin työssäni painoksia. Linna halusi päästä eroon liian filosofoivasta ja osoittelevasta kertojasta. Yrjö Varpio toteaa karsitun version kerronnan muistuttavan Tuntemattoman sotilaan kerrontaa ja poikkeavan nuoren Linnan tyylistä. Olen samaa mieltä, ja jälkikäteen arvioituna poistot tuntuvat turhalta silottelulta.

Musta rakkaus on edelleen kirjahyllyssäni kunniapaikalla. Teos ansaitsisi saada enemmän huomiota Linnan muiden mestariteosten rinnalla. Myös Edvin Laineen ohjaama elokuva Musta rakkaus (1957) on elokuvataidetta. Se on kuvattu Tampereella, ja sen näyttelijät ovat aikansa osaavimpia: Jussi Jurkka, Eeva-Kaarina Volanen, Veikko Sinisalo ja Eero Roine. Väinö Linna on tarinankertoja, jonka teokset sopivat näyttämölle, mitä auttavat myös teosten hienot dialogijaksot. En tiedä, kuinka monessa teatterissa Mustaa rakkautta on esitetty, mutta ainakin Pentinkulman päivillä oli Teatteri Telakan kantaesitys vuonna 2003. Dramatisoinnin oli tehnyt Juha Hurme.

Teoksessa tavallinen työläisperhe nousee kosmisen ajankierron pieneksi osaksi. Epilogin Kalevankankaan hautausmaalle sijoittuva kohtaus orientoidaan prologin sanamuotoja tavoitellen: ”Oli muuan lokakuun loppupuolen sunnuntai. Kello läheni kahta, ja päivä oli jo saanut itseensä heikon iltapuolen tunnun, joka ilmeni pienen pienenä iltahämärän aavistuksena, joka jo ennusteli lyhen syyspäivän loppua.”

Anneli Niinimäki
Kirjoittaja on valmistunut filosofian kandidaatiksi Tampereen yliopistosta vuonna 1969 ja filosofian tohtoriksi vuonna 2015. Elämäntyönsä hän on tehnyt Forssassa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Toisen työrupeaman Väinö Linnan seuran puheenjohtajana ja Pentinkulman päivien järjestäjänä Urjalassa, Väinö Linnan syntymäpitäjässä.

 

suomi100-vinkit.jpg

Suomi 100
Louna-kirjastojen kokoamat itsenäisyyden ajan kirjallisuuden lukijavinkit ovat osa Suomi 100 -ohjelmaa.

 
 

« Takaisin
« Kaikki Suomi 100 -kirjavinkit

 
Sivua muokattu: 14.03.2018